Karjalan kannaksen luovutettu alue.

Mikkeli sijaitsee lähellä kahden kansakunnan ja kulttuurialueen rajaa, mutta kuitenkin varsinaisen raja-alueen ulkopuolella. Alueella on rautakautisia linnavuoria, jotka kertovat ihmisten suojautumistarpeesta jo historian alkuhämärässä. Mikkelin maalaiskunnan alueella käytiin Suomen sodan aikana Porrassalmen taistelu vuonna 1789. Ensimmäisen maailmansodan aikana venäläiset rakennuttivat varustuksia Mikkelin etelä- ja koillispuolelle. Toisen maailmansodan alkuvuosina, kun uuden sodan uhka oli ilmeinen, alkoi Salpalinnaksi nimetyn puolustusvarustuksen rakentaminen.

Vuoden 1918 sodan jälkeen Mikkeliä pidettiin Suomen punaisimpana lääninä, mutta myös suojeluskunta-aate eli siellä vahvana. Suojeluskuntajärjestön perustamisvaiheessa läänin maaherraa Ernst Rosenqvistia pyydettiin ylipäälliköksi, mutta hän kieltäytyi ja halusi jatkaa työtään Mikkelissä.

Talvi- ja jatkosodan aikana kaupungissa oli vähän yli 10 000 asukasta, mutta väkimäärää lisäsivät sotilaat, evakot ja sotavangit. Mikkeli oli tärkeä Karjalasta tulevien evakkojen kauttakulku- ja tilapäissijoituspaikka. Talvisodan jälkeen luovutetun Karjalan asukkaat pakenivat nopeasti. Jatkosodan alussa alueet vallattiin takaisin ja vuoden 1942 loppuun mennessä niille oli palannut 235 000 karjalaista. Vuonna 1944 joutui 280 000 siviiliä uudelleen evakkoon.

Jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana otettiin kaikkiaa yli 50 000 neuvostoliittolaista vangiksi. Kokoamisleirit sijaitsivat Naarajärvellä ja Nastolassa. Mikkelin seudulla oli kymmeniä vankeja Hiirolan suolla nostamassa turvetta tai töissä maataloissa. He työskentelivät yleensä kesän ajan ja joutuivat sitten vaihtoon.

Päämajakaupungiksi

Suomen kulkuneuvojen kartta jatkosodan ajalta.

Sotien aikana Mikkeli oli kotirintama-alueella sen itäosassa ja suhteellisen hyvien kulkuyhteyksien varrella. Näin se soveltui hyvin sodanjohdon keskuspaikaksi. Ensimmäistä kertaa se oli päämajakaupunki jo vuoden -18 sodassa. Valkoisen puolen ylipäällikkö Carl Gustav Emil Mannerheim siirsi päämajansa Mikkeliin 11. huhtikuuta ja viipyi siellä sodan loppuajan toukokuun 16. päivään asti.

Suomen puolustussuunnitelmiin liittyen valtion johto mietti kesällä 1939, että päämajan pitäisi sijaita riittävän kaukana rintamasta, tehokkaan ilmavalvonnan sisällä ja asutuskeskuksessa. Sieltä tulisi olla monipuoliset yhteydet eri tahoille. Tarpeellisena pidettiin sen sijoittamista kallioluolaan, koska valtion ilmavoimat olivat sodan uhkaan nähden vähäiset. 17. päivänä heinäkuuta tehtiin päätös päämajan sijoittamisesta Mikkeliin ja samalla päätettiin luohia pommisuojat Naisvuoreen ja Kuumavuoreen. Jälkimmäisestä suunnitelmasta luovuttiin myöhemmin. Myös jatkosodan sodanjohto hoidettiin Mikkelin päämajasta.