Mikkelin Suojeluskuntapiirin paikallispäälliköt vuonna 1936.

Mikkelin suojeluskunnan perustava kokous pidettiin lyseon voimistelusalissa 9.10.1918. Valittiin esikunta ja toimihenkilöitä. Lokakuussa perustettiin torvisoittokunta, jolle suojeluskunta lunasti sotasaaliina saadut torvet. Soittokunta piti useita konsertteja vielä saman vuoden aikana. Marraskuussa suojeluskunta jaettiin 4 osastoon. Vuoden lopussa toimivia jäseniä oli 262 ja kannatusjäseniä 45.

Vuoden -18 sotaa oli seurannut puute ja kurjuus. Suoranaisen nälänhädän vallitessa pidettiin kotitarkastuksia ja mitattiin talouksissa olevat ruokatarvikkeet. Kaupungissa pidettiin eläimiä, ja teurastuksen jälkeen poliisi kävi punnitsemassa lihat ja laski miten kauan niiden tuli riittää. Sota oli jakanut kansan. Sen vaikutukset jatkuivat pitkään ja aiheuttivat epäluuloa eri kansalaisryhmien välille. Kaupungin porvarit ja virkamiehet eivät pääsääntöisesti liittyneet suojeluskuntaan, jossa esiintyi sisäisiä ristiriitoja ja keskustelua osallistumisvelvollisuudesta. Tilanteen korjaamiseksi suojeluskunta perusti seuraavan vuoden alussa ukkokomppanian, johon liittyikin 70 jäsentä. Monet kaupungin ja läänin virkailijoista katsoivat sen sopivaksi toimialaksi. Sotaa seuraavan vuoden merkkitapahtuma oli Mannerheimin vierailu 12. päivänä helmikuuta. Syksyllä ylipäällikkö erosi virastaan, mutta hänet pyydettiin suojeluskuntien kunniapäälliköksi.

1920 -luvun alussa suojeluskunnan jäsenmäärän osuus kaupunkilaisista oli yli 7 %, kun monessa kunnassa tavoitteena pidettiin 2 %. Toiminta oli kuitenkin melko suppeaa ja budjetti minimaalinen. Vuonna 1926 menot olivat 58 500 mk, mikä vastaa noin 16 000 euroa vuonna 2002. Kaupunki avusti suojeluskuntaa sen perustamisesta alkaen. Rahamäärä vaihteli 16 000 - 60 000 mk. (500 - 16 000 euroa vuonna 2002). Lisävaroja saatiin arpajais- ja iltamatoiminnalla keskimäärin 4 000 mk (1100 euroa) ja saman verran oli valtion avustus. Lotat avustivat keskimäärin 7000 markalla (2000 euroa). Vuosikymmenen lopulla toiminta oli vilkasta ja monipuolista. Vuoden 1930 lopulla valistusosaston järjesti kolme teatterinäytöstä, kappaleena yleisesti suosittu Sam Sihvon Jääkärin morsian.

Vesistö tarjosi kauniita kesäjuhlapaikkoja.

Pulavuosien 1930-1933 vaikeuksien jälkeen toiminta elpyi uudelleen ja harrastustuntimäärä kohosi 67 tuntiin vuodessa, mikä oli toiseksi suurin piirin 30 suojeluskunnasta. Ampumaharrastus oli vilkasta, muu urheiluinnostus vähäisempää. Tykistöosasto toimi innokkaasti. Aloitettiin viljankeräykset. Niiden tuotosta osa tuki suojeluskunnan omaa taloutta ja osa lahjoitettiin vapaussodan invalideille.

Toiminnan laajentuessa oli alettu suunnitella oman talon rakentamista. Heinäkuussa 1935 suojeluskunta osti kaupungin alueella sijaitsevan tontin. Sille rakennettu talo vihittiin käyttöön itsenäisyyspäivänä 1938. Seuraavana syksynä miehet kutsuttiin ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Talvisodan alettua suuri osa jäsenistä lähti rintamalle ja suojeluskunnalle lankesi vastuu kotialueen turvallisuudesta. Toiminnan luonne muuttui ja suojeluskunnan historiasta tuli osa kaupungin sotahistoriaa.

Mikkelin suojeluskuntapiirin päällikkönä toimi pitkään majuri Kaarlo Kaarlonen, hänen jälkeensä vuonna 1939 majuri Hugo Turunen ja siitä vuoteen 1941 jääkärieverstiluutnantti Sigurd Söderberg. Organisaatiomuutosten jälkeen hän jatkoi työtään Suur-Saimaan suojeluskuntapiirissä. Pitkäaikaisena kansliapäällikkönä toimi res. luutnantti Feliks Lättilä.

Suojeluskuntien jäsenistössä olivat edustettuna kaikki ammattiryhmät, mutta ylivoimaisesti eniten oli maanviljelijöitä, joiden osuus esim. Mikkelin suojeluskuntapiirissä vuonna 1933 oli yli 55 %. Teollisuustyöväkeä oli vajaa 4 %. mikä kertoo myös alhaisesta teollistumisasteesta. Koko maassa luku oli noin 5 %. Ammattiyhdistysliike vieroksui suojeluskuntia vielä tässä vaiheessa.

Suojeluskuntatoiminnan tärkein osa oli maanpuolustukseen tähtäävien sotilastaitojen harjoittelu. Näitä harrastustunteja oli Mikkelin suojeluskuntalaisilla vuodessa keskimäärin 60. Innokkaimpien tuntimäärät ylittivät 100. Vuosien mittaan harrastustunteja kertyi monelle useita satoja.

Suojeluskunnilla oli yleensä oma soittokunta. Anttolassa aktiiviset suojeluskuntapojat perustivat soittokunta Seitsikon.

Sotilaspojat

Mikkelin suojeluskunnan alkuvaiheessa, vuosina 1918 ja 1919 siihen oli liittynyt jopa 13-vuotiaita poikia. Suuntaus jatkui, ja innokkaat nuoret pojat muodostivat toimivan ryhmän. Puhuttiin Oravakomppaniasta. Sen jäsenmäärä lisääntyi sotien aikana ja vuoden 1942 lopussa sotilaspoikia oli 235. He täyttivät kansalaisvelvollisuuttaan avustamalla sodan mukanaan tuomissa tehtävissä ja korvaamalla rintamalle lähteneitä miehiä. Lähettitehtävät olivat tärkeitä erityisesti Mikkelissä, joka oli päämajakaupunki. Joissakin vaiheissa pojilla oli varsinaisia sotilastehtäviä. Myös sotilaspojat toimivat usein yhdessä yli kuntarajojen.